Sijoituskissa

Sijoituskissalla tarkoitetaan kissaa jonka kasvattaja on valinnut siitoskäyttöön, mutta se asuu sijoituskodissa. Se on kasvattajan omistuksessa niin kauan, että se on synnyttänyt sijoitussopimuksen mukaisen määrän pentueita (tavallisesti 1-2 pentuetta), tai täytettyään sopimuksen mukaisen iän.



Sijoitussopimus on kasvattajakohtainen.

Sijoituskodin on huolehdittava parhaalla mahdollisella tavalla sijoituskissasta, ja suhtauduttava vakavasti sen pitoon ja hoitoon. Sijoituskissan hyvinvointi on sijoituskodin käsissä, joten kissaa on hoidettava kasvattajan ohjeiden mukaisesti.

Sijoituskissasta perimme takuumaksuna puolet myytävän pennun hinnasta, ja rahan saa takaisin sijoitussopimuksen täytyttyä. Samalla kissan omistajuus siirtyy uudelle omistajalle.

Kasvattajan on voitava luottaa sijoituskotiin sataprosenttisesti. Sijoituskodissa plussaa on jos sinulla on aiempaa kokemusta kissoista ja kotonasi on muita kissoja (ei kuitenkaan ulkokissoja mahdollisten tartuntatautien ja loisten vuoksi jotka voisivat olla haitallisia syntyville pennuille). Toivomme myös että sijoituskoti löytyisi mahdollisimman läheltä kasvattajaa, jolloin näyttelykäynnit ja astutusmatkat on helpompi hoitaa. Sijoituskodin on oltava luotettava ja vastuullinen, tästä päättää kuitenkin kasvattaja itse.

Mikäli otat naaraan sijoitukseen ja olet kiinnostunut kasvatuksesta, sijoituskissan pito on silloin pelkkää hyötyä kokemuksen kartuttamiseen. Sijoitussopimuksen täytyttyä jää kissa sijoituskodin omistukseen. Sopimuksesta riippuen voi kissalla joko jatkaa itse kasvatusta, tai leikkauttaa sen. Sijoituskotina pääset tutustumaan suoraan kasvatus- ja näyttelytoimintaan, vieläpä kasvattajan opastamana. Opit huolehtimaan kissasta oikealla tavalla sen tiineysaikana, olet mukana kissan synnytyksessä ja pentujen hoidossa sekä opettamisessa.

Sijoituskissa ei ole takuuvarma kasvatus-/siitoskissa. Sijoituskissa on kissa siinä missä muutkin kissat, eikä ongelmia voi etukäteen tietää. Kissan perimästä voi tulla ilmi sellaista tietoa, minkä vuoksi kissa pitää sulkea pois kasvatuskäytöstä. Muiden mahdollisten perinnöllisten vikojen/muiden haitallisten ongelmien lisäksi myös naaraskissan synnytyksessä ilmenevät ongelmat ovat mahdollisia. Myös sijoituskissa on kuolevainen siinä missä mikä tahansa muukin elävä olento ja tämä on syytä tiedostaa.

Tutustuthan myös Suomen Kissaliitto ry:n sijoitussopimukseen  http://www.kissaliitto.fi/lomakkeet/rekisterointi –> Sopimus naaraskissan sijoittamisesta.


FI* Uniikki Sijoitusnaaras:

- Sijoituskoti saa viedä kissan haluamiinsa näyttelyihin, kasvattaja maksaa näyttelyistä ne joihin haluaa kissan osallistuvan
- Omistusoikeus siirtyy sijoituskodille, kun naaras on synnyttänyt 1-2 pentuetta ja pentujen täytettyä 14 viikkoa
- Omistusoikeus siirtyy sijoituskodille kuitenkin vaikka naaras ei olisikaan saanut ainoatakaan pentuetta kun se täyttää 3 vuotta
- Jos kasvattaja ei käytä kissaa jalostukseen, vakuusmaksu jää hänelle
- Naaras synnyttää sijoituskodissa
- Pennut asuvat sijoituskodissa niin kauan, että ne täyttävät 16 viikkoa. Jos pennuille ei tähän mennessä ole löytynyt uusia koteja, voivat ne joko asua edelleen sijoituskodissa tai siirtyä asumaan kasvattajalle. Tästä voidaan sopia niinkuin sijoituskoti haluaa
- Sijoituskoti ilmoittaa kasvattajalle naaraan juoksuajoista heti niiden alettua. Kasvattaja ilmoittaa sijoituskodille hyvissä ajoin milloin hän aikoo astuttaa naaraan. Kissan juoksuaikoja ei kuitenkaan pysty juuri ennustamaan, joten astutus saattaa tulla yllättäenkin
- Kasvattaja vastaa kaikista jalostuskäytön aiheuttamista kuluista (tiineen kissan ja pentujen ruuat, eläinlääkärikäynnit ym.)
- Sijoituskoti vastaa kissan tavanmukaisista hoidosta aiheutuvista kuluista (mm. ruokintakulut, sairaus- ja rokotuskulut)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti